Vaikuttamisen ristiriitaiset strategiat

Seuraavassa tutkijatohtori Taina Meriluoto soveltaa yhdysvaltalaisen demokratiafilosofi Nancy Fraserin ajatuksia tunnustetuksi tulemisesta ja tunnustuksen vaatimisesta (engl. claiming recognition) selvittäessään katuoppaiden erilaisia strategioita omien kokemustensa jakamiselle ja niiden kautta vaikuttamiselle.

Fraser on tutkimuksessaan tunnistanut kaksi erilaista tunnustuksen vaatimisen strategiaa: affirmatiivisen ja transformatiivisen. Ne voisi suomentaa vapaasti vahvistavaksi ja ravistelevaksi strategiaksi. Esittelen seuraavaksi lyhyesti Fraserin perusajatuksen ja selvennän sitten, miten oppaat hyödynsivät näitä kahta, osin ristiriitaista strategiaa vaikuttamisessaan. Kahden erilaisen strategian vuoksi kokemuksella vaikuttamiseen sisältyy ristiriita, joka tekee kokemusvaikuttajien tehtävästä poikkeuksellisen vaikean.

Fraserin tunnustetuksi tulemisen teoria pyrkii selvittämään, miten ihmiset pyrkivät tulemaan tunnustetuiksi tasavertaisina (erit. Fraser 2001; 2003). Erilaisia vähemmistö- ja marginalisoituja ryhmiä tutkimalla Fraser on havainnut kaksi tunnustuksen hakemisen strategiaa: Affirmatiivinen, vahvistava strategia korostaa ryhmän erityislaatua, ja vaatii sen vuoksi ryhmän erityistarpeiden ja -haasteiden tunnustamista. Strategian tavoitteena on nostaa ryhmän statusta juuri erityisenä ryhmänä ja pyrkii liittämään ryhmään positiivisia mielleyhtymiä. Esimerkkinä tällaisesta strategiasta Fraser käyttää seksuaalivähemmistöjen identiteettipoliittisia liikkeitä, joissa esimerkiksi termi ”gay” pyritään ottamaan haltuun ja liittämään siihen myönteisiä mielikuvia. 

Transformatiivinen, suomeksi ravisteleva strategia puolestaan toimii päinvastaisella logiikalla: se pyrkii päinvastoin hälventämään ihmisryhmien välisiä erontekoja ylipäätään, häivyttämään erityisryhmän olemassaoloa ja korostamaan ihmisten välisiä yhtäläisyyksiä ja yhteistä ihmisyyttä. Se toimii purkamalla sellaisia yhteiskunnallisia rakenteita, jotka mahdollistavat ihmisten väliset eroavaisuudet. Queer politics on Fraserin esimerkki tällaisesta strategiasta, joka ei pyri liittämään myönteisiä mielleyhtymiä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin, vaan kyseenalaistaa ne olemassa olevat ajatustavat, jotka mahdollistavat ihmisten jaottelun sukupuolen ja seksuaalisuuden mukaan.

Hima & Stradassa kokemuksia jaetaan molemmissa merkityksissä: sekä korostamaan asunnottomuuden kokemuksen erityisyyttä että hälventämään asunnottomuutta kokeneiden ihmisten erityislaatuisuutta. Tämä ristiriita ei ole ominaista ainoastaan Hima & Stradalle, vaan on läsnä kaikessa kokemuksella vaikuttamisesta. Se tekee kokemuksella vaikuttamisesta erityisen vaativan tasapainotaiteen muodon.

Vahvistava eli affirmatiivinen vaikuttamisen strategia on usein ensimmäinen askel, kun halutaan lisätä tietoisuutta asunnottomuudesta; korostamalla asunnottomuuskokemuksen erityisyyttä kerrotaan, että tällainen ihmisryhmä ylipäätään on olemassa. Vahvistavaa strategiaa tarvitaan myös, kun perustellaan asunnottomuutta kokevien ihmisten erityisiä palvelun- ja avuntarpeita. 

Ajoittain, mutta melko harvoin, katuoppaat saattoivat käyttää vahvistavaa strategiaa myös korostaessaan rankkojen kokemustensa myönteisiä puolia, esimerkiksi kokemusta yhteisöllisyydestä ja välittämisestä asunnottomuutta kokevien ihmisten kesken. Se pilkahteli esiin myös keinoissa ”ottaa haltuun” ja uudelleen määritellä ulkoa annetun erityisryhmän leima; ulkoa annetun stigman kiertämisen sijaan oppaat saattoivat omaksua stigmatisoivia ilmaisuja omaan kerrontaansa ja näin rikkoa siihen liittyvää vallankäyttöä huumorin keinoin:

“Ja täällä on sitten nämä kuuluisat omenapuut, joiden alla me vekkulit tavattiin juoda aivan liikaa yskänlääkettä.” -Katuopas

Hima & Stradassa käytetty vahvistava strategia on kuitenkin ratkaisevasti erilainen verrattuna moneen muuhun affirmatiiviseen vaikuttamisstrategiaan. Huumorista ja elämäntilanteessa koetuista myönteisistä hetkistä huolimatta kokemusten jakamisella halutaan korostaa kahta pääseikkaa: asunnottomuudessa ei ole mitään hyvää, eikä se ole identiteetti. Moneen muuhun identiteettipoliittiseen projektiin verrattuna asunnottomuuskokemusten jakaminen pyrkii siis sen sijaan ensisijaisesti irrottamaan asunnottomuuskokemuksen ihmisen ”ominaisuuksista” ja korostamaan ihmisyyttä ohi vaikeiden elämänkokemusten. Tämä vaikuttamisen strategia on transformatiivinen – ravisteleva.

Ravistelevan vaikuttamisstrategian ydin on viesti: minä olen ihan tavallinen ihminen ja meitä yhdistävät asiat ovat erottavia tärkeämpiä. Tämä strategia on Hima & Stradassa käytössä hyvin yleisesti. Se tulee esiin jo hankkeen sanavalinnoissa: asunnottomien sijaan hankkeessa puhutaan ’asunnottomuutta kokeneista ihmisistä’.

Sanavalinnoilla ja moninaisia elämänkokemuksia jakamalla korostetaan asunnottomuutta kokeneiden ihmisten ihmisyyttä. Tuomalla esiin katuoppaat kokonaisina, monipuolisina ihmisinä harrastuksineen, kiinnostuksineen ja lahjakkuuksineen hankkeessa halutaan löytää yhteistä katuoppaiden ja kierrosten osallistujien ja yleisön välillä. Tämän tarkoituksena on haastaa asunnottomuutta kokeneiden ihmisten erityisyys: asunnottomuutta kokeneita ihmisiä ei tulisi nähdä ensisijaisesti asunnottomina, vaan ensisijaisesti ihmisinä.

Tämä strategia oli hankkeessa erityisen toimiva. Moni osallistuja yllättyi, miten monipuolisia aiheita ja erilaisia näkökulmia oppaat toivat esiin – ja sitten yllättyivät omasta yllättymisestään:

”Mä en osannut odottaa, että oppaalla olisi tällaisia visuaalisia havaintoja. Että ihan kunnon historiaopastusta ja kulttuuria. Sitä niin helposti ajattelee, että se asunnoton vaan jotenkin joka päivä selviytyy sen asunnottomuutensa kanssa. Mutta asunnoton ihminenhän voi kokea kans kaupunkitilan monella tavalla, voi nauttia kaupunkitilasta ja arvostaa avointa kaupunkikulttuuria. Just sen näkyväksi tekeminen, että asunnoton ihminen ei ole pelkästään asunnoton ihminen, se tässä onkin ollut yllättäen se yllättävin juttu.” -Kierroksella käynyt

Tällainen tavallisuuden korostaminen voi olla radikaali vaikuttamisen strategia ainoastaan tilanteessa, jossa ihmistä määrittävät ulkopuolelta voimakas stigma ja ennakkoluulot. Tällöin ”tavallisuuden” tai ”jaetun ihmisyyden” esiin tuomisella on mahdollisuus tuoda ennakkoluulot ja stereotypiat näkyviksi. Samalla tavallisuuden korostaminen on valtavan vaikea vaikuttamisen strategia – eritoten tilanteessa, joka rakentuu omakohtaisten kokemusten jakamiselle. 

Hima & Stradan kierrosten houkuttelevuus nojaa vahvistavaan vaikuttamisstrategiaan: ne ovat kiinnostavia juuri oppaiden erityisyyden – heidän asunnottomuuskokemustensa – takia. Samalla kierrosten pääviesti on ravisteleva: niillä pyritään purkamaan ihmisten välisiä erontekoja, jotka mahdollistavat stereotypiat ja stigmat. Tässä ristivedossa kokemuksiaan jakavat oppaat joutuvat ratkaisemaan, kuinka olla samanaikaisesti erityisen kiinnostava ja ”ihan tavallinen ihminen”.

Taina Meriluoto, tutkijatohtori, Centre for Sociology of
Democracy, Helsingin yliopisto.

Tämä on toinen osa Kokemuksella vaikuttamisen paradoksi -artikkelia. Lue ensimmäinen osa täällä. Teksti on peräisin julkaisusta Asunto on ihmisoikeus. Siksi kävelemme.

Kolmiosaisen Kokemuksella vaikuttamisen paradoksi -artikkelin lähteet:

Fraser, Nancy. 2001. Recognition without ethics? Theory, Culture & Society 18(2–3): 21–42.

Fraser, Nancy. 2000. Rethinking Recognition. New Left Review 3 (May-June): 107–120.

Meriluoto, Taina. 2018. Making experts-by-experience – Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/60096

Meriluoto, Taina & Litmanen, Tapio. (toim.) 2019. Osallistu! Pelastaako osallistaminen demokratian? Tampere: Vastapaino.

Rissanen, Päivi. 2015. Toivoton tapaus? Autoetnografia sairastumisesta ja kuntoutumisesta. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Kuntoutussäätiön tutkimuksia 88/2015.