OSALLISTUMISEN ESTEET

Olemme koko hankkeen ajan yrittäneet löytää syitä, miksi Hima & Stradan toiminta joko vetoaa tai ei. Tässä tekstissä pureudumme muutamaan tekijään, jotka olemme tunnistaneet selviksi osallistumisen esteiksi.

Hima & Stradan katuopas astuu esiin ihmisjoukkojen eteen ja alkaa johtaa joukkoja. Hän kertoo kaupungin historiasta, sosiaalisista ilmiöistä ja liittää niihin oman elämänsä tarinoita. Voinette kuvitella, millaisen polun ihminen kulkee ollakseen valmis siihen. Kolme tyypillisintä osallistumisen estettä meidän toimintaan ovat: akuutti asunnottomuus, asunnottomuuden kokemukseen kietoutunut häpeä ja muut kipeät muistot sekä omien kokemusten julkituomisen vaikeus.

Asunto on ensisijainen tarve

Tutkimme hankkeen aikana vaihtoehtoa, voisiko asunnottomana parhaillaan oleva ihminen toimia katuoppaana. Tulimme siihen tulokseen, että ei. Akuutissa asunnottomuustilanteessa katuopastoiminta voi aiheuttaa ylikuormitusta. Vaikka vaikuttamistyö koettaisiin tärkeäksi ja tahto tulla kuulluksi oman tarinansa kanssa olisi vahva, ilman omaa kotia ei ole välttämättä voimavaroja käsitellä asunnottomuusaihetta aktiivisesti.

Asunnottomuuden taakka on jokaiselle erilainen, vaikka yhteneväisyyksiä löytyy. Jokainen katuoppaista on maininnut, että vailla kotia arkirutiinien hoito ja suunnittelu vievät huomattavan suuren ajan. On suunniteltava, missä yöpyy, missä valmistaa ruoat, missä siistiytyy ja missä säilyttää henkilökohtaisia tavaroitaan. Kunkin asunnottomuutta kokevan henkilön kohdalla on ensisijaisesti poistettava asunnottomuus.

“Tää ei sovi kadulla olevalle. Vaatii jo valmiiksi itsetuntemusta ja kykyjä, tunne-elämän taitoja, ihmissuhdetaitoja. Tää vahvistaa, mutta on samalla rankkaa. On helppo tipahtaa, jos ei ole valmis.” -Katuopas

“Vaikuttamistoiminnan täytyy olla jalostettua toimintaa. Sen takia kuntoutuksen alussa oleva henkilö ei oikein sovi tähän. Tai jos on asunnoton tai just saanut kämpän. Tässä täytyy olla etäisyyttä ja kykyä harkita sanomansa. Valmiutta jakaa kipeitäkin elämän asioita.” -Katuopas

Rekrytoidessamme katuoppaita törmäsimme myös siihen, että akuutin asunnottomuustilanteen lisäksi sellaiset henkilökohtaiset arkea kuormittavat tekijät kuten päihdesairaus, hoitamaton mielenterveys ongelma, hankaluus toimia ryhmässä tai olla ihmisten seurassa estävät toimintaan sitoutumisen.

Raskaasta elämää kuormittavasta kokemuksesta tai elämäntilanteesta tulee siis olla tarpeeksi aikaa. Etäisyys ja kuntoutuminen auttavat tarkastelemaan mennyttä elämäntilannetta monipuolisesti sekä ennaltaehkäisevät uudelleentraumatisoitumista.

Toiminnassa mukana olevat katuoppaat ovatkin nostaneet esille, että sitoutumista ja julkista esiintymistä vaativa toiminta ei sovi henkilölle, jonka elämäntilanne sisältää päivittäin ratkaistavia kriisitilanteita tai vaatii ammattilaisten kokoaikaista tukea.

Mielikuvat asunnottomasta vastaavat harvoin todellisuutta

Asunnottomana saattaa törmätä palveluiden saannin usein kirjoittamattomiin, mutta tiukkoihin, rajauksiin. Esimerkiksi asumisyksiköiden paikat soveltuvat pääsääntöisesti asumisen tuen tarpeessa oleville, kuten päihdesairauksista kärsiville ihmisille. Hätämajoitus puolestaan voidaan rajata tietylle paikkakunnalle rekisteröidyille tai tietynlaisen taustan omaaville henkilöille.

Asunnottomien palveluissa resurssipuutteen vuoksi ehditään palvella pääsääntöisesti heitä, joiden elämäntilanne on erittäin haastava ja jotka ovat raskaan asumisen tuen tarpeessa. Heille taas, joiden tilanne ratkeaisi pelkällä asunnon löytymisellä, ei ole niinkään aikaa.

Asunnottomuutta käsitellään useimmiten viimeisenä syrjäytymisen muotona, mitä se ei aina ole. Toisinaan vailla asuntoa olevan henkilön elämäntilanne on muutoin kunnossa ja ammatillisen avun tarve rajautuu ainoastaan asunnon hankintaan.

Yllämainitut kapeat raamit hankaloittavat sitä, että kaikki ihmiset eivät tiedä, kuinka saisivat avun. Joskus käy niin, että ihminen ei tunnista omaa asunnottomuustilannettaan sellaiseksi, johon kuuluisi saada apua. Silloin hän ei myöskään kerro asunnottomuudestaan. Osa asunnottomuutta kokevista ihmisistä ei halua tulla määritellyksi asunnottomaksi, mikä estää heitä hakeutumista asunnottomien palveluihin. Leimautumisen pelko ja häpeän tunne ovat saattaneet estää ihmistä myös osallistumasta Hima & Stradan toimintaan.

Pidämme tärkeänä sitä, että ihminen pääsee irti asunnottoman identiteetistä. Katsomme asunnottomuutta elämäntilanteena ja kokemuksena, joka ei ole ihmisen minuudessa. Haluamme tunnistaa asunnottomuuskokemuksen riippumatta sen kestosta ja muodosta, sillä jokaisen kokemus on huomion arvoinen ja niistä asioista saa halutessaan puhua.

Ennakkoasenteet itseä ja omaa osaamista kohtaan saattavat estää ihmistä asettamasta itselleen tavoitteita ja pidätellä etenemistä niitä kohden.

Katuoppaana ihmisellä on ammattimainen rooli. Hänellä on tietoa kokemustiedosta paikallishistoriaan, poliittiseen päätöksentekoon ja monille muille osa-alueille. Julkinen esiintyminen ja opastaminen ovat vahvistaneet ammattilaisidentiteettiä, ja menneisyyden kokemus asunnottomuudesta siirtyy yhtenä muiden kokemusten joukkoon.

Toivomme, että jatkossa koko palvelujärjestelmässä asunnottomuutta kokevat ihmiset kohdattaisiin kokonaisina ihmisinä ja nähtäisiin heidän mahdollisuutensa toimia avainasemassa asunnottomuuden vähentämiseksi.

Julkisuus

Hima & Stradan kävelykierrokset ovat saaneet runsaasti näkyvyyttä mediassa. Sen vuoksi katuoppaiden tehtäviin on kuulunut yhteistyö toimittajien ja kuvaajien kanssa.

On tärkeää, että julkista keskustelua asunnottomuudesta käyvät myös ihmiset, joilla on kokemusta siitä. Median kautta meille on avautunut väylä siihen. Yli 70 juttua lehdissä, radiossa ja televisiossa ovat tuoneet niin runsaasti huomiota toiminnallemme, ettemme olisi voineet sellaista rahalla mainostaen saada.

Asunnottomuus on stigmoilla ja ennakkoluuloilla ladattu aihe. Esille asettuminen asunnottomuutta kokeneena ihmisenä vaatii paljon rohkeutta ja irrottautumista häpeäleimoista.

Hima & Stradan katuoppaat ovat tehneet arvokasta työtä julkisuudessa. Asunnottoman ihmisen elämä herättää uteliaisuuden ja tirkistelynhalun, mutta haluamme nostaa asunnottomuutta esiin oikeuksien puolustamisen kautta. Näin asunnottomuuteen liitetty häpeä pienenee.

“Opas oli olemukseltaan herttainen ja hänellä oli tavoitteita elämässään, mikä rikkoi ennakkoluulojani.” -Kierrokselle osallistunut

Oppaamme ovat asunnottomuusaktiiveja, jotka vaikuttavat omalla kokemuksellaan. Silti kaikki eivät halua asettua omalla nimellään ja kasvoillaan julkisuuteen. Siinä nimittäin on riski, että saa ennakkoluulojen sävyttämää huomiota ja satuttavaa kritiikkiä.

Moni miettii vaikutuksia, joita asunnottomuuden ja oman historian julkituominen aiheuttaisi. Miten tällainen tieto vaikuttaa työllistymiseen? Muuttaako se ihmissuhteita? Kenen ylipäänsä haluan tietävän?

Menneisyydessä voi olla kokemuksia ja muistoja, joita ei halua kohdata. Toisaalta omakohtainen historia saattaa olla käsitelty läpikotaisin eikä taakse katsomiseen ole enää kiinnostusta.

Onneksi oikeuksia voi edistää julkisuuden kautta ja kulisseissa. Asunnottomat ihmiset eivät ole ’niitä’ tai autettavia, vaan ’meitä’, joiden oikeudet eivät toteudu.

Pauliina Liukkonen ja Vlada Petrovskaja